lolas dairy 2

Lolas diary




2019-02-21

Springfeelings and drama


Every season me and my colleague goes away for two day to start the work with the collection that will be launched in a year.They are very lovely and very intense days. We walk and walk and walk, get inspired by people, styles and trends and after that we stay in bed in really comfy clothes in our hotelroom, working with the computers in our laps. But even how much walk-time and comfy-clothes time we have, I really love those days! Me and my colleague get time to talk, plan, laugh, eat and we get training without effort – cause we walk all the time :)

The start of this trip was a little bit different. It is like this. I have discovered a new thing in my life – monthly cup – a small silicon cup that is the new thing!

…. The ones that don´t like stories about period-matters can stop read now… :)

This monthly cup is really a great thing. I feel free and it is really simplifying everything around training and swimming. I really like it. But…

This month I had a small issue. I felt that the small thing that is in the bottom of the cup (that I use to take out the cup) did hurt a little bit – I felt it when I walked and it was not a very nice feeling. I am always in for great solutions - so I googled. If anyone that reads this have the same issue as I and wonder if there are any good tips on internet and you get the following tip: Turn it inside out and the thing will be inside the cup instead – DO NOT test it! DON`T!! Find another solution! The trick with the inside/out cup can make you end up in a child-delivery-situation in your bathroom. You will be your own midwife and your hand will be a delivery-tool. If someone needs help during deliveries in the future – do not hesitate to ask me – I have totally new knowledge in this area :)

At Arlanda I met my lovely colleague. She is happy and joyful and has no knowledge of being a midwife. We check in and forget to check in our luggage. At the safety-control they look a little bit strange on the two persons with giant suitcases. It´s really good that we have everything under control…

The days in London are lovely. It is cold. But we take some pictures of flowers.

In one store I try on a skirt that have a detail in front that looks like an elephant´s trunk. It is not pretty. In another store I want to buy a pair of shoes. The salesman says “I need the thing in the shoe to scan it” I hear: “I need your finger in the shoe to scan it”. I think that it is really strange that he wants my finger in the shoe, but I want to do as he says. With some hesitation and my eyes looking on the shoe and then on the salesman I very slowly put my finger in the shoe. The salesman looks at me as I am a total wierdo and says with louder voice, meanwhile he points on the plastic thing that I took out of the shoe to try it on “I need the thing in the shoe to scan it” Yes offcourse. Naturally. I do not feel stupid at all when I am standing looking at the salesman with my finger in the shoe. Not at all.

And then it is the thing with time differences. My armwatch gives me Swedish time. My mobilephone gives me London time. My computer gives me some time – actually I do not remember if it is swedish or brittish. It gets messy when I stress my colleague that we will miss the flight and the time is 1 hour less and it gets strange to the nice waitress at the restaurant Ping Pong who do not understand why the Swedish girls think it is not ok to sit down and wait for their table when it is one hour before the reservation. Well, well, time is just time. It is always good to be on time, then you have time for a drink before dinner!

Now we are on the plane on our way back to Sweden with a lot of new impressions, new inspiration, a monthly cup that is not hurting. Soon it is the same time on all my watches. That will help.

Big hugs from Lola




2019-01-21

Those days just before we start the season…


It´s the same thing every year and now it doesn´t make me surprised - 21 seasons later. I know that I need to keep 100 balls in the air at the same time. It is much to do in the warehouse, in purchase, in design, in marketing and it is much to do to make everything ready for the best sellers in the whole wide world!

But what is happening in the body during those chaotic days? Sometimes nothing, and sometimes a lot. This time there have been several proof that I either totally is loosing my mind or that I just have a little too much to do :). I decide that it is the last assumption :)

My day starts with med driving to a store to order a thing to the kickoff. My first feeling is that it is really cold in the car, but it is winter so nothing strange with that. I raise the heat to get the car warmer, but nothing happens, instead I note that it is really noisy in the car – both by the fanses and also noise from the traffic. I keep on driving I say to myself to shape up. It is nothing to bother about – some noise and a little bit low temperature in the car. When I arrive to the store I recognize that the trunk is open. Yes of course! Nothing strange about that! Here I am driving around with a cab from the behind when it is minus degrees. The worst part is that this is not the first time… :)

After that really natural cab-drive to the store I tell that my name is Magnus when I am about to order and my day ends with me looking for my phone in 10 minutes. I go to every room in my house, looking under pillows, papers and clothes. I decide to quit. I do not need my phone right now anyway. All this happens while I´m talking to my collegue in the phone. It feels really safe that I spend 10 minutes searching for the thing that I have in my hand…

Well, well, I stick to the theory that I have a little too much to do – I am not loosing my mind! :) It is kickoff in a few days!

It is always wonderful for us at House of Lola to spend time together with our lovely sellers and finally show them the springcollection! The collection is soooo great! You can wear the clothes in januar, februar, march, april, may and june and well… every other month aswell :). It is my favorite springcollection ever! I say welcome spring with a brain that is a little bit overheated – everything is as usal. Nothing strange at all:)




Memory Lane

2011

”Teen sen. Sanon kyllä!”

Piia on se, joka sanoo kyllä. Piia, joka on aivan ensimmäinen kokopäivätyöntekijämme. Meille oli valtavan iso juttu, kun saimme aikanaan kolmannen henkilön työskentelemään yrityksessämme hallinnollisesti. Meillä oli tietenkin jo aivan fantastisia myyjiä ja tiiminvetäjiä, jotka jakoivat matkan kanssamme – mutta jonkun palkkaaminen kokopäiväisesti ensimmäistä kertaa oli meille valtavan suuri asia. Kun matkaa jatketaan lisäämällä mukaan vielä yksi henkilö, se merkitsee suurta vastuuta ja sitoutumista sekä tietysti myös valtavan suurta iloa. Yrityksen perustamisesta lähtien se olikin osa suunnitelmaamme – me tulisimme kasvamaan ja jakamaan matkamme useampien ihmisten kanssa. Tänään meillä on 35 hallinnollista työntekijää sekä suuri määrä fantastisia myyjiä ja tiiminvetäjiä, jotka jakavat matkan yhdessä kanssamme. Olemme hyvin onnekkaita! Erityisen kiitollisia olemme siitä, että Piia uskalsi ja että hänellä oli rohkeutta jättää turvallinen työpaikkansa suuressa, kansainvälisessä yrityksessä aloittaakseen työnsä meillä. Piia työskentelee meillä edelleen ja siitä olemme valtavan iloisia! On fantastista saada jakaa tämä matka useampien ihmisten kanssa!


Memory Lane

2011

”Ideat naistenvaatteisiin eivät lopu koskaan. On niin paljon sellaista, jota haluamme itse saada.”

2011 oli vuosi, jonka aikana siirryimme lasten vaatemerkistä naisten vaatemerkiksi. Muutos ei koskenut ainoastaan uutta kohderyhmää, vaan sen lisäksi aloimme myös valmistaa vaatteita, jotka sopivat käytettäviksi työelämässä ja juhlissa, ja vähensimme kodikkaiden oloasujen tuotantoa. Ideat eri tyyleistä tuntuivat loputtomilta, ja yksi suurista haasteistamme olikin itsemme rajoittaminen. Ja sillä tiellä olemme yhä edelleen. Meiltä kysytään usein, eivätkö ideamme koskaan lopu? Vastaus kuuluu: eivät. Pyrimme edelleen rajoittamaan itseämme, sillä meistä tuntuu että voisimme tehdä kuinka suuria mallistoja tahansa, kuinka monissa väreissä ja materiaaleissa tahansa. Rakastamme edelleen pienempiä asiakkaitamme eli Lola kidsejämme, mutta olemme samalla erittäin iloisia siitä kehityksestä, jonka Lola on käynyt läpi, ja joka on tuonut meidät tähän päivään naisten mallistomme kanssa. Se on teidän asiakkaidemme ansiota! Olemme kuunnelleet teidän toiveitanne! Kiitos!


Memory Lane

2010

”Näin naisen Lola-mekossa Slussenilla!”

Lottiksen mies tuli kotiin töistä Tukholmasta ja kertoi henki kurkussa heti ulko-ovesta sisään tultuaan, että hän oli nähnyt metrossa naisen Lola-mekossa. Se oli meille hyvin suurta ja vaikeaa käsittää, sillä se oli ensimmäinen kerta, kun kuulimme jonkun meille tuntemattoman tukholmalaisen käyttävän Lola-vaatteita. Ajatella, että hän oli päättänyt valita ylleen Lola-vaatteen!

Tätä seurasi onnen tunne sekä halu suunnata tuon henkilön luo ja sanoa hänelle jotain tyyliin ”Kuinka upealta näytät!”, ”Pidätkö mekostasi?” tai ”Miten hyvin tuo vaate sopiikaan sinulle”. Tuo tunne ei mene koskaan ohi – emme edelleenkään voi olla hymyilemättä nähdessämme jonkun yllään Lola-vaate. On nimittäin suoranainen etuoikeus ja ilo nähdä, että joku toinen henkilö ilmeisesti tuntee olevansa tyylikäs vaatteessa, jonka me olemme luoneet, ja että hän on päättänyt käyttää suunnittelemaamme vaatetta mennessään töihin, iltaa viettämään ystävien kanssa tai kaupungille kahville. Joten jos kuljet kaupungilla Lola-vaate ylläsi ja näet vaalean, päälle nelikymppisen naisen hymyilevän sinulle leveästi, on hyvin todennäköistä että se on joku meistä tuntemassa valtavaa kiitollisuutta siitä, että osoitat meille kunniaa käyttämällä Lola-vaatetta!



Memory Lane

2010

”I´m sorry – we can not produce your clothes”

Vuonna 2010 myimme ensimmäisen Make a wish dress -mekon ja Serenedipity cardigan -neuletakin. Näistä kahdesta uudesta naisten vaatteesta tuli nopeasti erittäin suosittuja. Ilo näiden vaatteiden saamasta vastaanotosta oli suuri! Tietysti haasteiden tulee reunustaa iloa, ja se oli juuri se, mitä tapahtui vieraillessamme tuona syksynä tuottajiemme luona. He nimittäin kertoivat, ettei heillä ollut mahdollisuutta tuottaa vaatteitamme vuoden 2008 kriisistä johtuen − vaatteita, jotka meillä olisi pitänyt olla varastossamme jo seuraavalla viikolla. Silloin tilanne tuntui synkältä. Olimmehan niin oikealla tiellä ja asiakkaamme jo odottivat vaatetäydennystä! Lottis ei ole koskaan puhunut englantia niin sujuvasti kuin sillä hetkellä (paniikki yhdistettynä kiukkuun ja kyyneliin tekee ilmeisesti ihmeitä, mitä tulee kielitaitoon). Itkimme ja Lottis löi nyrkin pöytään. Kokouksen jälkeen ajoimme hotelliin ja aloimme itkien kirjoittaa sähköpostiviestejä henkilökunnallemme. Nukahdimme päivällistä syömättä, turvonnein silmin, samalla kun hiipivä ahdistus valtasi kehon. Ymmärsimme, että jos emme saisi kotiin vaatteitamme, tulisi Lola mitä suurimmalla todennäköisyydellä katoamaan. Ja miten monia ihmisiä tulisimme pettämään, jollemme saisi yritystämme toimimaan! Aamulla heräsimme, katsoimme toisiamme ja tuumasimme että pahempiakin asioita voi tapahtua – nyt meidän täytyisi vain ratkaista tämä! Kiertelimme tekstiilikortteleita ja koputtelimme oville - yhtäkkiä meillä olikin uusia toimittajia tehtaillemme. Täydellisestä kaaoksesta helpotukseen! Mutta emme ole koskaan sen koommin asuneet siinä hotellissa. Juuri sen vuorokauden tunteista emme nimittäin halua muistutusta, jollei se ole aivan välttämätöntä :) .


Memory Lane

2009

”Nyt on toinen pyörä irronnut kärrystä. Olen korjannut sen kuminauhalla.”

2009 oli vuosi, jolloin korjasimme paljon ja teimme periaatteessa kaiken itse. Olimme kuin muurahaiset muurahaiskeossa. Pakkasimme, toimimme asiakaspalveluna sekä kirjoitimme laskuja excel-tiedostoihin ja osoitteita käsin. Lisäksi valokuvasimme ja muokkasimme kaikki kuvat, laitoimme kaiken verkkokauppaan ja veimme Postin käsiteltäväksi kaikki lähetykset harmaassa säkissä, jonka asetimme pieneen kärryyn (jonka olimme saaneet kiltiltä anopiltani Evalta, joka oli huolissaan selistämme). Tietokoneet menivät rikki, varastohyllyt romahtivat ja kuten sanottu – kärryistä putosi pyöriä. Mutta kaksi työmyyrää järjestää kaiken. Kuminauhat ja lahjanyörit ratkaisevat useimmat ongelmat. Kun lainasimme Annan isän autoa (joka oli suuri ja jossa oli kattoboksi) mennessämme messuille Göteborgiin, siitä oli aivan selvästi suuri etu, että olimme kaksi ratkaisuorientoitunutta työmyyrää. Tarvittiin sekä rakkautta, ratkaisuihin keskittymistä että myöskin vähän töitä ratkaisemaan ongelma, jonka edessä olimme saavuttuamme Göteborgiin. Silloin nimittäin tuli ilmi, että Anna oli unohtanut täyteen pakatun kattokotelon avaimen kotiin Uppsalaan.

Mutta.. näillä työmyyrillä oli seuranaan muutama muu myyrä - myyjämyyrät ja perhemyyrät. Kiitos, että olitte niin tärkeä osa Lolaa ensimmäisten vuosien aikana! Kiitos, että te – ensimmäiset myyjät ja tiiminjohtajat – uskoitte Lolaan ja kiitos perheillemme, jotka auttoivat pakkaamisessa, autojen lainaamisessa, lounaiden tarjoamisessa syötyämme kananmunaleipiä monen monta päivää peräkkäin, tavaroiden korjaamisessa sekä graafisessa muotoilussa. Ja kiitos aina positiivisista kannustushuudoista!! Kiitos!


Memory Lane

2009

”Miten hyvä mutakakku. Saisinko reseptin?”

Yksi kuudesta myyjästämme pitää mutakakusta, jonka olemme leiponeet ensimmäiseen kickoffiimme. Kickoff pidetään toimistossamme, suljetussa toimistohotellissa Täbyssä. Mutakakku on koristettu after eight -suklaalla. Tiiminjohtajamme Tesan ja Piia ovat aivan tohkeissaan saadakseen alkuun ensimmäisen myyjäryhmämme. Nauretaan, vaatteita hypistellään, sovitellaan sekä suunnitellaan kaikkien ensimmäistä kotimyyntikautta – se on sekä House of Lolan että myyjien ensimmäinen kausi. Juuri sillä hetkellä onni on täydellinen! On niin mahtavaa saada tehdä tämä yhdessä ihmisten kanssa, joista todella pidämme, ja joihin uskomme! Ja kaiken lisäksi mutakakkukin on hyvää!


Memory Lane

2008

”I´m sorry girls, we can not produce your next collection. The only deal I can give you is that you place an order 10 times the last one. ”

Istuimme molemmat toimistossamme säkkituoleissa ja saimme puhelun Turkin agentiltamme, joka piti lintujen tarkkailusta, vaimostaan, pojastaan sekä tekstiilialasta. Hän oli menettänyt suurimmat asiakkaansa kaiken sen jälkeen, mitä maailmassa oli tapahtunut Lehman Brotherin romahduksen jälkeen. Hänellä oli jäljellä enää pikkuruinen pikku yritys Ruotsissa – House of Lola. Yritys, jonka hän otti ”salkkuunsa”, sillä hänen mielestään olisi ollut mahdollisesti - ja toivottavasti - hauskaa nähdä tämän pienen yrityksen kasvavan. Puhelun aikana hän kertoi, että hänen ainoa ratkaisunsa oli se, että meistä tulisi valtavan suuri yritys, joka kattaisi hänen koko salkkunsa, tai muussa tapauksessa hänen täytyisi hakea jotain muuta työpaikkaa. Hän siis saisi alkaa hakea uutta työpaikkaa, sillä olimme ilman tehtaita. Murruimme vuorotellen mustissa säkkituoleissamme, toisen kamppaillessa samaan aikaan uusien tehtaiden löytämiseksi. Tuotannon kanssa työskenteleminen on haaste, ja tiedämme sen nyt. Mutta joka pilvessä on hopeareunus. Näihin aikoihin saimme yhteyden yhteen toimittajistamme, jonka kanssa teemme yhteistyötä vielä tänäkin päivänä. Joten kiitos tuosta haasteesta. Kasvoimme tämän tehtävän kanssa! Säkkituolit eivät saaneet enää muuttaa mukanamme seuraavaan toimistoon. :)

Memory lane



2008
” Uskomme teihin! Emme ole koskaan nähneet näin yksityiskohtaista liiketoimintasuunnitelmaa”

Tuona päivänä, jolloin saimme tämän kuulla, me juhlimme. Se tulee toteutumaan! Meidän Lola!

Vuonna 2008 teimme paljon töitä, jotta saisimme kaiken alkamaan. Aloitimme työt Lolalla 1 tammikuuta 2008 ja 7 kuukaudessa meidän piti tehdä mallisto, saada valmistettua se, tehdä kotisivut, tehdä mainoksia, suunnitella julkaisua, yrittää olla hyviä äitejä pienille pojillemme, jotka olivat 2, 4, 4 ja 6 ja tietysti rahoittaa tämä kaikki.

Saimme erittäin hyvän yhteyden pankkiimme.. Se, että meillä oli pankkimme tuki heti alusta alkaen oli todella välttämätöntä sille, että me ylipäätään olemme olemassa. On erittäin tärkeää pysähtyä ja iloita pienistä sekä suurista asioista, sillä aina tulee myös niitä asioita, jotka eivät ehkä ole niin mukavia. :)

Esim.
- Suurin osa liiketoimintasuunnitelmaamme ei toteutunut niin kuin olimme ajatelleet
- Kun saadaksemme lisärahoitusta tapasimme valtion rahoitusyhtiön, joka totaalisesti hylkäsi kaikki ideamme :)
- Se, että emme olleet laskeneet, että meidän pitäisi itsekin saada tästä jotain palkkaa…

Joten niin siitä tuli, me, meidän perheemme, pankki ja yksi mahtava yksityishenkilö (,joka oli meille kuin yritysenkeli), jotka tekivät sen meille mahdolliseksi, että pystyimme perustamaan House of Lolan. Monella tapaa tämä tuntuu tapahtuneen jo niin kauan sitten ja toisaalta se tuntuu kuin tämä olisi tapahtunut vasta eilen. Mutta joka tapauksessa. Tämä oli ehdottomasti juhlimisen arvoista silloin ja sen on juhlimisen arvoista myös nyt! Kiitos, että uskoitte meihin!”
/Anna ja Lottis

20180627



Nyt se on taas kesä. Kaudet menevät Lolalla älyttömän nopeasti. Vain yksi silmänräpäytys sitten meillä oli kickoff, kauden aloitus, talviloma, pääsiäinen, supersunnuntai, kalenteri ja sitten vips vaan ja olikin jo juhannus. Meillä oli teidän asiakkaiden, emäntien ja myyjien kanssa aivan mahtava kevät! Vaikka se oikea kevätfiilis vähän uupuikin, mutta sitten tulikin jo se toukokuu ja kesä. Tuntuu kuin kesä olisi ollut jo monta, monta viikkoa.

Tämän pienen tervehdyksen muodossa haluamme kiittää teitä! Kiitos taas yhdestä yhteisestä kaudesta. Kiitos kaikki ihanat myyjämme, joiden kanssa meillä on mahdollisuus jakaa pala elämästämme. Kiitos teille mahtaville, omistautuneille asiakkaillemme ja kiitos koko upealle henkilöstöllemme – we love you! Nyt vietämme pienen kesäloman. Siihen kuuluu perhe, grillausta, asuntoautoilua, pingistä, hieman parkouria ympäri Eurooppaa (ei minulle, mutta lapsille ), hieman vaeltamista ja sitten vielä hieman aikaa vain olemiseen. Hengittämistä. Nauttimista. Ja kaiken tämän ihanuuden keskellä silti odotamme jo syksyä. Odotamme, että elokuu tuo meille taas yhden uuden kauden. Saamme tavata koko joukon huikeita myyjiämme Ruotsista ja Suomesta yhteisessä kickoffissamme ja sitten vietämme vielä 10-vuotis juhliamme kaikkien kanssa yhdessä. 10-vuotta! Hullua, miten aika rientää! Siitä tulee mahtava syksy ja saamme tavata tuttuja myyjiä ja asiakkaita ja myös uusia myyjiä ja asiakkaita. Odotamme jo innolla, että saamme tavata teidät kaikki! Mutta ensin… kesä:-)

Isot aurinkoiset halaukset, Lola





20171221

Lauma

Enää muutama päivä jäljellä kalenterissa, syksyssä, joulukuussa, koko vuodessa. Ja syyskaudessamme. Yhdeksäs syksy Lolan historiassa. Ymmärrättekö mitä se tarkoittaa – ensi syksynä tulee 10 vuotta siitä, kun aloitimme. Tuntuu epätodelliselta. Kuinka aika on mennyt niin nopeasti? Ja samalla on tapahtumia, joiden ymmärtää tapahtuneen ”vain seitsemän vuotta sitten”!

Meillä on monia, jotka ovat olleet meillä pitkään. Sekä myyjissämme, työntekijöissämme ja asiakkaissamme. Se on epätodellista, kuinka monen kanssa jaamme historiamme. Se on todellista rikkautta!
Meillä on maailman paras myyjäjoukko. Kun aloitimme, meitä ei ollut montaakaan. Ehkäpä meitä oli kahdeksan. Olimme kuin suuri perhe. Nyt meitä on enemmän kuin mitä voin selittää, yksi suuri ja rakas lauma. Mutta yhtä tärkeä kuitenkin. Ja monet ovat olleet niin pitkään. Ovat kymmenennellä tai melkein kaudellaan. Se, että monet haluavat olla meillä pitkään tekee meidät tietysti erittäin iloisiksi. Silloin ehdimme oppimaan tuntemaan toisemme. Olla vielä parempia toisillemme. Ja olla vielä parempia meidän asiakkaillemme. Rakastamme tietysti yhteyksiä, rakastamme, että meillä on hyvät yhteydet ja suhteet kanssanne. Meidän myyjäjoukkomme on todella se paras: uskokaa kun sanon!

Maria asuu aika isossa kaupungissa Ruotsin eteläosassa. Joka kerta kun tapaan Marian hän hymyilee. Koska hän on sellainen. Nauravainen ja ihana ihminen. Hänen kanssaan haluaa vaan olla. Marialla on erittäin paljon asiakkaita. Niin monta, että välillä voi olla vaikea muistaa missä he asuvat; yksi kerta hän vei esittelymallistonsa väärään eteiseen. Kutsujen emännän naapuriin nimittäin. Meistä on ihanaa, että Maria on meillä!

Sitten meillä on Sandra, joka asuu keski-Ruotsissa. Tavoitteellinen ja herttainen. Usein ajatellaan, että tavoitteellisilla ihmisillä on myös terävät kyynärpäät. Mutta niin ei todellakaan ole. Sandra ei tuo itseään esiin mitenkään suureellisesti. Sen sijaan hän tekee töitä ahkerasti, nöyrällä asenteella ja hyvin suunnitellusti. On mahtavaa seurata Sandraa, kun hän on päättänyt tehdä jotain!

Ja meillä on myös Ylva. Ylva asuu ihan etelä-Ruotsissa, todellakin. Nainen, jonka kanssa meillä on ollut ilo työskennellä useamman vuoden ajan. Ja oppia tuntemaan hänet paremmin. Olemme hengailleet keskenämme. Toistemme elämässä. Ylvan kanssa olemme puhuneet meistä, lapsistamme ja olemme olleet mukana hänen elämässään jäähalleilla ja olemme jakaneet hänen muutto- ja remontointihistoriansa. Ylvan asiakkaana oleminen on varmasti mahtavaa, hän on empaattinen, viisas ja hänestä saa helposti hyvän ystävän!

Syksyllä sain oppia tuntemaan Lottaa hieman paremmin. Lotta on yksi meidän suomalaisista myyjistämme. Hän ei ole ollut meillä vielä mukana kovin montaa kautta, mutta tuntui kuin olisin tuntenut hänet jo pitkään. Hänen kanssaan oli helppo jutella, helppo nauraa ja helppo vain olla yhdessä – sellainen persona, jonka kanssa on samalla aaltopituudella. Odotan jo innolla seuraavaa tapaamistamme!

Tätä listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään tahansa. Sillä meillä on se paras myyjäjoukko! Ja tammikuussa me näemme taas ja puhumme yhdessä uudesta mallistosta ja luomme yhteistä historiaa. Kickoffit ovat meille todellisia kauden kohokohtia ja on ihan huikeaa nähdä kaikkia myyjiä, saada kannustusta kolleegoilta, sekä jutella uusien myyjien ja jo pidempään meillä olleiden kanssa. Jouluaatolle kaikki kunnia – mutta minun todellinen toivepäiväni tulee vasta tammikuussa... Suuret kiitokset tästä kaudesta. Tämä on ollut mahtava syksy upeine vaatteineen, muistoineen ja tapahtumineen.
Nyt on aika nauttia vapaapäivistä yhdessä perheen kanssa ja me näemme taas tammikuussa!
Ja sitten – ihan pienesti – juhlimme tietysti yhdessä 10:tä vuottamme! 2018 tuntuu hieman jännältä vuodelta, ja odotamme innolla mihin se meidän suuren laumamme viekään.

Halaukset



Lontoo, kirjoja ja kännyköitä

2017-03-20
Viime maanantaina suuntasimme vähän väsähtäneinä mutta toivoa täynnä Arlandan lentokentälle, josta meidän oli määrä lähteä puolivuosittaiselle Lontoon matkalle hakemaan inspiraatiota tuleviin mallistoihin.

Meidän Lontoon-matkoihimme liittyy aina tietyt traditiot.
1 Uuden pokkarin ostaminen (tai melkein ainahan siinä käy niin, että tulee hankittua uusia pokkareita – monikossa – koska minulla on massiviivisia ongelmia pidättäytyä ostamasta useampia) matkaa varten, koska meillä kummallakin on lentopelko, joten lennon ajan on hyvä lukea ja olla omissa maailmoissaan.
2 Tuoreen mangon, ananaksen ja kookoksen ostaminen lentokentän Marks & Spencersiltä. Vitsit, että ne ovat hyviä.
3 Kävely Thamesin rantoja pitkin.
4 Lounas Itsussa (pikaruokapaikka, josta saa sushia ja taivaallisen hyvää lohta ja yrttikastiketta ja ihania pikku herkkujälkkäreitä).
5 Idolsin katseleminen (joo, jostain kumman syystä satumme olemaan Lontoossa aina silloin, kun Idols tulee TV:stä maanantaisin, tiistaisin ja keskiviikkoisin).
6 Puheet siitä, että seuraavana vuonna meidän pitäisi istuskella puistossa tai vaikka mennä lenkille puistoon (ei tule tapahtumaan, meillä ei ole koskaan siihen aikaa).
7 Nukahtaminen sänkyyn tietokone sylissä.

Tämä reissu oli monella tapaa samanlainen kuin aikaisemmat Lontoon-matkamme, mutta tietyssä mielessä se poikkesi totutusta. Taisimme olla vähän tavallista väsyneempiä ja pyörällä päästämme – tai ainakin rakas ja ihana, useimmiten niin pirtsakka kollegani oli.

Kahdessa päivässä ehdimme puuhailla Lontoossa seuraavaa:

Kirja
Arlandassa kollegani sanoo yhtäkkiä, että tälle reissulle hänen ei tarvitse ostaa kirjaa. Hän on ottanut mukaansa lupaavalta vaikuttavan kirjan, jonka hän aikoo lukea matkalla. Okei, minä sanon vähän pettyneenä, koska en pääse hamstraamaan pokkareita kirjakauppaan, mutta samalla olen helpottunut, sillä käsimatkatavaramme ovat tästä syystä tavallista kevyemmät. Ja minullahan on mukana jo kaksi kirjaa, enkä oikeastaan tarvitse enempää. Välttämättä.

Istumme koneessa. Otan kirjani esille ja kollegani kaivaa esiin oman opuksensa. Katson hänen kirjaansa vähän ihmetellen. Aiotko lukea tuon uudestaan? Miten niin, kollega kysyy, en minä ole lukenut tätä aikaisemmin. Okei, totean kysyvästi. Kollega lukee muutaman sivun ja pääsee kohtaan, jossa sivun reuna on käännetty hiirenkorvalle. Oho, hän sanoo, olen varmaan aloittanut tätä joskus. Hän lukee vielä pätkän ja toteaa muistavansa kirjasta kaiken. Tiedän, miten kirja päättyy. Niin, minä sanon, sinähän luit sen viime vuonna, kun olimme Lontoossa. Matka alkaa hyvin. Homma hanskassa, todellakin.

Kännykkä 1
Victorian asemalta otamme taksin hotellille. Rakastamme Lontoon takseja. Rakastamme sitä, että meitä puhutellaan sanoilla sweetie, honey ja love. Ehkä vähän kriipiä, mutta kun keskustelukumppanina on kuusikymppinen brittiläinen taksinkuljettaja niin se tuntuu oikeastaan ihan herttaiselta. Hotellilla nousemme taksista ja kollega lähtee painamaan hotellille sulkematta taksin ovea. Vähän pihalla joo. Ystävällinen ja rakastettava taksinkuljettaja huikkaa peräämme, että ovi pitäisi sulkea ja palaan juoksujalkaa taksille. Sanon taksinkuljettajalle hakevani samalla kollegan kännykän taksista, jonne se oli jäänyt... Kiva, että hän on ihan ajan tasalla...

Kännykkä 2
Myöhemmin samana päivänä kollega lataa puhelimensa akkua. Jostain kumman syystä hän on unohtanut pin-koodinsa. Juuri se osa aivoista, joka muistaa koodin, päätti lakata toimimasta – tai kuten kollega sanoi, kännykkä oli niin ihmeellinen, ettei halunnut hyväksyä oikeaa koodia . Kollega on ilman puhelinta. Minua hihityttää. Ilmoitan kollegan perheelle ja muille työkavereille, että vaikka kollega oli niin onnekas, että kännykkä ei jäänyt lontoolaiseen taksiin, häntä ei nyt sattuneesta syystä saa kuitenkaan kiinni puhelimitse.

Kännykkä 3
Työkaverit järkkäävät puk-koodin Ruotsista käsin. Kännykkä toimii taas. Rauha maassa. Pistäydymme toisena päivänä syömään ihanaan lounaspaikkaan, jossa tapahtuu seuraavaa:

Kollegan kännykkä soi.
Kollega: Äh, ihme numero. En vastaa.
Kollegan kännykkä soi uudestaan.
Kollega: Katso nyt Lola, taas sama numero. Näyttää brittinumerolta, ja minulla on kyllä kännykkä ja lompakko mukana, joten ei kenelläkään voi olla minulle mitään tärkeää asiaa. En vastaa.
Kollega avaa kännykän ottaakseen kortin ja silloin kännykkä pyytää pin-koodia.
Kollega: No, katsos nyt, Lola. Kyllä se ON minun kännykkäni, joka tässä on kummallinen. Nyt se ei hyväksy enää kuusinumeroista koodia. Nyt se haluaa nelinumeroisen koodin tai Touch ID tunnistuksen. Onpa ihme juttu. Ei minulla edes ole Touch ID:tä.
Juuri kun kollega on laskemassa kännykkää pöydälle, hän katsoo näyttöä ja hermostuu.
Kollega: Mitä hittoa! Näetkö? Tässä on särö!! KATSO! Mä tuun hulluksi! Tämä on ihan uusi puhelin!
Hetken ajan kollegan aivot raksuttavat tosi, tosi nopeasti.
Kollega: Jestas! Eihän tämä ole minun puhelimeni! (Hän penkoo laukkuaan ja ottaa sieltä oman puhelimensa ja istuu sitten kännykkä kummassakin kädessään). Tämä tässä on minun puhelimeni. Tämä toinen ei ole minun.
Katson häneen, hymähdän ja kysyn rauhallisesti: No, mistä sinä sitten olet tuon toisen kännykän ottanut?
Kollega (säälittävällä äänellä): En minä vaan tiedä.
Minä puolestani saan hervottoman naurukohtauksen. Kollega on joko puhelinta vailla tai sitten hänellä on niitä liikaa.   Laskemme puhelimen (sen, joka ei ole kollegani) viereiselle pöydälle ja helpotumme, kun sitä hakemaan tulee pian tyttö, joka vaikuttaa tietävän oikean pin-koodin.

Kiitos sinulle maailman upein, paras, hauskin, höperöin ja luovin kollega, että sain taas reissata kanssasi. Sinun ansiostasi elämäni on paljon rikkaampi ja täynnä naurua ja organisointia!

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Nyt olemme taas kotona Ruotsissa. Täynnä inspistä, uusien kirjojen ja omien, toimivien puhelimiemme kera.

Haleja, Lola